Yhteys toisiin ihmisiin on yleisinhimillinen perustarve, jota koronakaan ei päihitä. Normaaliolojen keinot eivät ole nyt poikkeusoloissa sallittuja tai suositeltavia. Onneksi me ihmiset olemme luovia ja kekseliäitä ja koska yhteyden tarve toisiin on niin vahva, keksimme kyllä keinoja. Siihen voi luottaa.
Itse olen kuluneen parin viikon poikkeusoloaikana tehnyt tekoja, joita en ole koskaan aiemmin näin tietoisesti tehnyt. Tässä niistä esimerkkejä, jotka ovat itselleni tuntuneet hyviltä. Olen osallistunut ja järjestänyt virtuaalisia päiväkahveja kollegoiden ja ystävien kanssa, naapureiden kanssa olemme olleet pihakahveilla sillä sopimuksella, että ne tulee, jotka kerkeävät. Jokainen on keittänyt omat kahvit ja turvavälit säilyttäen ollaan päivitelty tilannetta ja jaettu kokemuksiamme, huumoria unohtamatta. Tiistain toivoteet ja keskiviikon kehukahvit.
Kollegoiden kanssa olemme testanneet ja ideoineet yhdessä erilaisia etätyöhön sopivia sovelluksia ja ideoineet uutta. Ystävän kanssa ulkoilimme kahvilakäynnin sijasta ja olen pitänyt metsässä kävelypalaverin yhteistyökumppanin kanssa. Itsekseni tehdyillä kävelylenkeillä olen päättänyt turvavälistä huolimatta ottaa katsekontaktia hymyn kera ja huikata tervehdyksen. Hymy tarttuu hymyllä. Korona ei. Sukulaisten kanssa olemme tavanneet toisiamme useammin kuin normaalioloissa etäyhteyden ansiosta.
Vielä tähän loppuun haluan laittaa yhden Tommy Tabermannin rakastetuimmista runoista, joka puhuu tästä samasta asiasta – yhteyden tarpeesta. Lisääntyvää valoa meille kaikille, toivottelee Ulla.
Pieni laulu ihmisestä
Ihminen tarvitsee ihmistä
ollakseen ihminen ihmiselle,
ollakseen itse ihminen.
Lämpimin peitto on toisen iho,
toisen ilo on parasta ruokaa.
Emme ole tähtiä, taivaan lintuja,
olemme ihmisiä, osa pitkää haavaa.
Ihminen tarvitsee ihmistä.
Ihminen ilman ihmistä
on vähemmän ihminen ihmisille,
vähemmän kuin ihminen voi olla.
Ihminen tarvitsee ihmistä.
(Maa, 1987) Tommy Tabermann