Yleinen

Oivalluksia kuuntelemisesta

Toiset ovat synnynnäisiä kuuntelijoita

Elämä on antanut minulle lahjan, ystävän, joka osaa kuunnella. Kun tapaamme, hän sanoo vain ”kerro” ja saan luvan kanssa keventää sydäntäni. Hänen kuuntelutaitonsa on kannatellut ystävyyttämme yli vuosikymmenien, yli etäisyyksien ja erilaisien elämänvaiheiden.

…ja toiset opettelevat sitä koko elämänsä

Nuorempana halusin opiskella psykologiksi, mutta kuvittelin, etten osaisi kuunnella tarpeeksi hyvin. Jossain vaiheessa elämääni oivalsin, että kuuntelemista voi myös opetella siinä missä pianon soittoa tai vaikka vierasta kieltä. Nykyisin voisin sanoa, että kuunteleminen on ammattini. Mahdollistan sovitteluissa ja valmennuksissa kohtaamisia, joissa henkilö voi tulla kuulluksi ja ymmärretyksi. Välillä tärkeintä on ymmärtää itseään, välillä muita.

Kuunteleminen ei ole vaikenemista

Jokainen meistä tuntee sanonnan ”vaikeneminen on kultaa, puhuminen hopeaa”. Vaikka kuunnellessa olemme hiljaa, kuunteleminen ei ole silti vaikenemista. Kuunteleminen on oleellinen osa toimivaa kommunikaatiota, kun taas vaikeneminen on mielestäni puhumattomuutta ja jopa kommunikaatiosta kieltäytymistä. Jospa päivittäisimmekin sanonnan todelliseksi elämänohjeeksi: ”kuunteleminen on kultaa, puhuminen on hopeaa”.

Jatkuvaa porrastreeniä kuuntelemisen portailla

Valmennusopinnoissani törmäsin kuuntelemisen portaisiin eli kuuntelemisen eri tasoihin (Paul Burns: Psychology of Mind, Rapport 2001). Ne portaat ovat minun päivittäinen porrastreenini. Välillä kompuroin ja kuuntelen leukaperät kireällä, välillä taas kuunteleminen sujuu kevyesti ja vaivattomasti.

Kompastun jo ensimmäisiin portaisiin

Alimmalla portaalla ihminen on hiljaa, mutta hän ei oikeastaan kuuntele lainkaan, hänen ajatuksensa ovat muualla. Tähän alimman tason kuuntelumokaan kompastun rakkaimpieni kanssa: lapset valittavat tämän tästä, että en oikeasti kuuntele, puuhaan samalla muuta, tai mikä pahinta, kurkin kännykkää. Onneksi he sentään vielä kertovat asioistaan, antavat minun harjoitella.

Toisella portaalla ihminen kuuntelee vastatakseen. Valitettavan tuttu on tämäkin porras, ”joo joo mutta… tiedän!… tekisi mieli hypätä se yli kokonaan!

Kolmannella portaalla ihminen kuuntelee, mutta vain arvioidakseen mikä toisen puheessa on oikein tai väärin. Tällainenkin kuunteleminen on minulle valitettavan tuttua etenkin juristin työssäni. Mutta miten meidän käy, jos meitä ajaa oikeassa olemisen vimma? Entä voiko toisen kokemus olla ”väärin”?

Ymmärrys lisääntyy

Neljännellä portaalla yritämme kuunnella, mutta tavoitteena on soveltaa sitä, minkä me jo tiedämme; olemme kiinni omassa näkökannassamme. Tätä voisi kutsua valikoivaksi kuuntelemiseksi, kuulen vain sen, mitä haluankin kuulla.

Viidennellä portaalla ihminen kuuntelee tarkkaavaisesti, mutta tarve ymmärtää mitä toinen osapuoli tarkoittaa suhteessa aiempaan tietoomme estää rentoutuneinta kuuntelua. Rehellisesti sanottuna kuvittelin pitkään, että tämä on kuuntelun ylin taso, se, että kuuntelen ymmärtääkseni toista.

Kuuntelemisen näköalatasanteella

Vielä on kuitenkin jäljellä kuudes porras, kuuntelemisen näköalatasanne. Sillä tasanteella ihminen ikään kuin antautuu kuulemalleen asialle, antaa itselleen aikaa ja tilaa muodostaa mielikuvan toisen tarkoituksesta ja sen yhteydestä omiin kokemuksiinsa. Voisin kuvitella, että tällä tasanteella rakennetaan rauhaa, solmitaan parhaat sopimukset ja turvataan rakkaudellista yhteiseloa arjessa.

Kuulluksi tuleminen on elintärkeää

Amerikkalainen kulttuuri kietoutuu tiiviisti puhumisen ympärille. Tulee hallita small talk, puheiden pitäminen ja kaikki siltä väliltä. Pääasia on, että hiljaista hetkeä ei tule. Siksi Kate Murphyn kirja ”Et taida kuunnella” on suorastaan vallankumouksellinen opus. Siinä kuunteleminen nostetaan kommunikaation kärkeen, elinehdoksi.

Miksi kuunteleminen sitten on niin tärkeää? Kuten Murphy toteaa ”sitähän jokainen toivoo, että tulee ymmärretyksi ajatuksineen, tunteineen ja aikeineen, jotka ovat ainutkertaisia, arvokkaita ja huomionarvoisia. Kuuntelu tarjoaa kohdatuksi tulemisen kokemuksen. Nuo taianomaiset hetket tekevät elämästä merkityksellistä.” Jos ei sentään elämän tarkoitus ratkennut, niin ainakin ihmisellä on ilmeinen perustarve kuunnella ja tulla kuulluksi.

Nämä oivallukset ovat TySo™-sovittelijan ja ratkaisukeskeisen valmentajan

Leena Löppösen mietteitä kuuntelemisesta

www.tyso.fi

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *