Ratkaisukeskeinen tiimi on sellainen, joka pystyy ratkaisemaan ongelmat energisesti ja etenemään tavoitteissaan maaliin innostuen ja juhlien onnistumistaan. Vastoinkäymiset se ottaa vastaan vain välietappeina matkalla maaliin, niistä opitaan. Tunnemyrskyjen jälkeen tiimi ei jää ongelmien lamauttamaksi, tehottomaksi työyhteisöksi. Huipputiimi syntyy kun ylitetään haasteita hyödyntäen erilaisten ihmisten vahvuuksia, kevennetään työtä huumorilla ja ollaan luovia vapaassa, mukavassa ilmapiirissä.
Jokaisessa ihmisyhteisössä syntyy jossain vaiheessa väärinkäsityksiä ja erilaisia mielipiteitä toiminnasta. Silloin kun tiimiläiset tuntevat hyvin toisensa ja ovat opetelleet tiimille sopivaa, kaikkien tarpeita tukevaa vuorovaikutusta, saadaan nämä asiat avattua ilman, että joudutaan hankaluuksiin.
Elleivät tiimiläisten tarpeet toteudu, ajaudutaan helposti arvostelemaan toisen yhteisöön kuuluvan toimintaa, käyttäytymistä tai ajatuksia. Tämä taas aiheuttaa enemmän tai vähemmän jännitteitä tiimiin sekä synnyttää erilaisia liittoja ja kuppikuntia.
Ellei jännite ole vielä konfliktin korkeudessa, voi tiimiä tukea ennalta sen tarvitsemassa muutoksessa valmennuksen avulla. Jos taas tiimi ajautuu suoranaiseen konfliktiin ja jännite on korkealla, on viisainta purkaa tilanne sovittelemalla. Sen jälkeen tiimiä on hyvä tukea valmentamalla sen sopimassa muutoksessa, jolloin muutos pääsee juurtumaan. Näissä tilanteissa voidaan valmennuksena käyttää tuotteistamaamme ”Huipputiimi löytää ratkaisuja” –valmennusta.
Jotta pääset paremmin sisälle tähän valmennukseen, sen tavoitteisiin ja menetelmiin, avaan sitä sinulle hieman tarkemmin.
Mikä ”Huipputiimi löytää ratkaisuja –valmennus” on?
Huipputiimi löytää ratkaisuja -valmennus on neljän kerran ryhmävalmennus, jossa kokoonnutaan neljä tuntia kerrallaan muutaman viikon välein. Valmennusta on toteutettu työyhteisöissä, tiimeissä ja johtoryhmissä.
Valmennuksen tavoite ja valmentajan/valmentajien tapa toimia
Valmennuksen tavoitteena on sisäistää ratkaisukeskeinen toimintamalli ja asenne omassa ajattelussa. Tiimin menestymisen, ratkaisukeskeisyyden ja ryhmässä toimimisen edellytyksenä on hyvä vuorovaikutus. Siksi paneudumme vuorovaikutuksen eri näkökulmiin.
Valmentajat eivät opeta vaan oivalluttavat. Valmentajat toimivat myös itse ratkaisukeskeisesti. Jokaisella valmennuskerralla muistutetaan mieleen teeman pohjalta oleellisia asioita, sitten harjoitellaan ja sovelletaan kysymysten ja erilaisten metodien kautta teemoja itseen ja omaan työyhteisöön.
Valmennuksen teemat
Valmennukseen orientoivan etätunnin aikana voit tutustua valmentajaan/valmentajiin ja pääset sisään valmennuksen perustaan.
Ennen valmennusta saat kyselyn vastattavaksesi. Kysymykset auttavat sinua oman tavoitteesi asettamisessa tälle valmennukselle sekä auttavat sinua asemoimaan, missä tilanteessa sinä olet ja teillä työyhteisössä ollaan ennen valmennusta.
- Teema = ratkaisukeskeinen tiimi
Sukelletaan siihen, mitä ratkaisukeskeisyyteen tarvitaan. Miten toimia, ettei jää hukkumaan ongelmien pyörittämiseen ja miten edistää ratkaisuja tukevaa myönteistä kehitystä. Mistä yleensä syntyvät myönteisen kehityksen uhkatekijät?
- Teema = minä vuorovaikuttajana
Kootaan hyvän vuorovaikutuksen palaset yhteen. Mistä löytyvät sinun vahvuutesi?
- Teema = roolit työyhteisössä
Pohditaan erilaisia roolikäsityksiä ja psykologisen turvallisuuteen tarvittavia olennaisia asioita. Mitä muuta kuin turvallisuutta huipputiimi tarvitsee?
- Teema = tavoitteet ja valmennuksen yhteenveto
Mietitään tavoitteiden vaikutusta omaan ja työyhteisön aikaansaamiin tuloksiin. Millaisia tavoitteita sinulla ja työyhteisölläsi onkaan?
Miten koet onnistuneesi tässä valmennuksessa ja mitä aiot ottaa mukaasi työyhteisössäsi toimimiseen? Mitä hyötyjä sinä, työyhteisösi ja asiakkaasi saavat sinun muuttuneesta tavastasi toimia?
Tiimin toimivat ihmissuhteet löytyvät, kun lakkaa syyttämästä muita, pysähtyy ja kokeilee itse toimia toisin. Tästä valmennuksesta löydät rohkeutta ja keinoja tarvitsemaasi muutokseen.
Palautteiden mukaan osallistujat ovat saaneet valmennuksesta juuri sen, mitä tulivat hakemaan, huipputiimin, joka löytää ratkaisuja. Valmentajana olen kiitollinen voidessani oivalluttaa ihmisiä siihen, että ratkaisut löytyvät toiselta tasolta kuin missä ongelmat ovat.
Meidät löydät LinkedInistä tai Facebookista.
Valmennusta esitteli Valmentaja/Työyhteisösovittelija Leena Koivu. Jos kiinnostuit, lähetä meille meiliä: tyso@tyso.fi tai suoraan valmentajille, joita ovat leena.koivu@tyso.fi ja leena.lopponen@tyso.fi