Asialista herätti tunnekuohun

Tiimipalaveri oli alkamassa ja esityslistassa kolmantena kohtana oli ”Asiakasprosessi – aikataulu ja vastuuhenkilöt”. Luettuani tuon kohdan sisälläni räjähti. Miksi ihmeessä tätä projektia taas ollaan jauhamassa? En voinut kerta kaikkiaan ymmärtää asiaa ja turhautuminen tai joku sen tapainen alkoi kihelmöimään vatsassani ilkeästi.

Tunnemyrsky raivosi

Uusi esimiehemme veti kokousta innokkaasti. Hän kertoi, että ollaan nyt aloittamassa uutta projektia, josta on ollut jo puhetta edellisen esimiehen aikanakin. Hän sanoi, että saamiensa esitietojen perusteella hän ehdottaa minua projektin vetäjäksi.  Se sai minut puremaan hampaitani yhteen. Minun oli pakko nousta seisomaan ja kertoa (myönnetään…aika äänekkäästi), mitä ajattelin: ”Se projektihan torpattiin aikanaan kun todettiin, ettei sitä saada toimimaan. Ja minäkö taas joudun vetäjäksi? Miten edes vetäjän roolista voi puhua, kun yksin joutuu kaiken hoitamaan. Niinhän tää aina menee”. Puristin kädet nyrkkiin ja porukka varmaan luuli, että olen jo lyömässä esimiestä. Tunsin kyllä hartioideni jännittyvän ja harmitus (suoraan sanoen v___tus) oli käsin kosketeltavaa. Verenpaine oli varmaan pilvissä!

Myrskyn jälkeen hiljeni

Täydellinen hiljaisuus laskeutui huoneeseen. Kaikki tuijottivat minua. Miakin, joka silloin viime kerralla jätti kaiken minun tehtäväkseni ja siksikin koko projekti epäonnistui. Sen jälkeenhän me ei olla keskenämme asiasta eikä juuri muustakaan juteltu.

Aurinko näkyi pilven takaa

Esimies alkoi sitten rauhoittelemaan minua. Hän sanoi, ettei tiennyt että täällä on ollut tällaisia ongelmia ja hyvä, että otin asian reilusti puheeksi. Hän pyysi ottamaan rauhallisesti ja kertoi, että haluaisi keskustella minun, ja tietysti myös muiden edellisessä projektissa mukana olleiden, kanssa syistä, jotka johtivat epäonnistumiseen. Sovimme siihen sitten erillisen ajan. Hän lupasi, että uuteen projektiin palataan vasta sen jälkeen kun ensin on keskusteltu vanhasta. Lisäksi hän sanoi, ettei tarkoitus ole aiheuttaa liiallisia paineita tai stressiä, vaan kehittää työtä ja tehdä siitä selkeämpää ja innostavampaa. Sitten hän pyysi, että pidetään pieni tauko ja samalla hän pyysi minua vaihtamaan muutaman sanan kanssaan. Muut ottivat sillä välin kahvia.

Ymmärrys kasvoi

Kun pääsimme kahden kesken, kerroin siinä sitten hänelle tuosta epäonnistuneesta projektista. Kerroin siitä, kuinka jouduin yksin hoitamaan koko projektin Mian vetäytymisen vuoksi. Hänellä oli kuulemma silloin meneillään niin vaikea avioero, ettei jaksanut keskittyä projektiin. Entinen esimies hyväksyi asian, mutta ei määrännyt ketään muuta avukseni. Seurauksena oli epäonnistunut projekti, jota ei koskaan otettu käyttöön. Tein valtavasti työtä, mutta olin tyytymätön aikaansaannokseen, uuvuin ja jouduin sairaslomalle. Kerroin, että vastaavaan tilanteeseen en halua enää joutua. Esimies kertoi nyt ymmärtävänsä näkökulmani. Hän sanoi kuuntelevansa myös muiden näkemyksiä edellisestä epäonnistuneesta projektista ja mietteitä tästä tulevasta. Hän kertoi huolehtivansa siitä, että kun uusi projekti startataan, siinä tulee olemaan riittävästi työvoimaa.

Heti kun kuulin nuo ajatukset, rauhoituin, hengitykseni tasaantui ja jännitys kehossa hävisi. Taisi verenpainekin painua normaaliin lukemiin. Ajattelin, että esimies tuntuu kuuntelevan ja ymmärtävän minua.  Aikalisän ottaminen oli hyvä asia tässä tilanteessa. Nyt minua hävetti käytökseni kokouksessa. Mitähän muut ajattelivat purkauksestani?

Saatiin hyvää aikaan

Kun sitten menimme takaisin kokoushuoneeseen, pyysin anteeksi voimakasta käyttäytymistäni. Kohtasin tyytyväisiä katseita. Mia sanoi, että tilanne oli silloin kannaltani todella hankala ja että olisimmepa puhuneet siitä jo aikaisemmin. Huh, tuon kuuleminen kyllä helpotti.

”Hyvä, että asia tuli keskusteluun. Tämä selkiytti taustaa kovasti ja ymmärrän nyt Teron tunteenpurkauksenkin hyvin” totesi esimies. Hän kertoi toivovansa, että asioista voitaisiin jatkossakin keskustella avoimesti, ennen kuin niistä kehkeytyy isoja riitoja. Hän kertoi haluavansa olla esimies, joka edistää avointa keskusteluilmapiiriä. Hän myönsi, ettei ulkoa tulleena tunne yrityksen kaikkea historiaa, ja siksi toivoo, että me olemme avoimia ja kerromme näkemyksiämme tunteitakaan piilottamatta. Hän sanoi, että tunteet, voimakkaatkin sellaiset, voivat toimia moottorina yrityksen liiketoiminnan kehittämiselle. Vielä hän toivoi, että yhdessä tekisimme tästä työpaikasta avoimesti keskustelevan ja tuntevan työyhteisön.

Loppujen lopuksi olin ihan tyytyväinen tuohon tunteen purkaukseenikin. Sillähän saatiin ihan hyvää aikaiseksi.