Työyhteisösovittelu on prosessi, jossa työyhteisössä esiintyvän konfliktin osapuolet etsivät siihen ratkaisua sovittelijan avulla. Mutta millainen on sovittelijan työpäivä? Lue alta esimerkki TySon sovittelija Sari Tjederin päivästä.
Työyhteisösovittelu tuo kaikki saman pöydän ääreen
Tunnelma oli käsin kosketeltavan jännittynyt ja odottava. Kahdeksan työyhteisön jäsentä ja minä – sovittelija – istuimme piirissä. Oli alkamassa sovitteluprosessin yhteistapaaminen.
Työyhteisön pitkään jatkunutta konfliktia oli yritetty ratkaista ennen työyhteisösovitteluun päätymistä muun muassa työsuojelun ja työterveyden avulla, siinä kuitenkaan onnistumatta. Muutaman henkilön välisenä ristiriitana alkanut konflikti oli vaikuttanut jo useampaan työyhteisön jäseneen ja lisäkonflikteja oli syntynyt.
Avasin keskustelun kertomalla yhteistapaamisen säännöistä: Jokainen puhuu vuorollaan omasta näkökulmastaan, häntä kuunnellaan ja jokainen kohdataan kunnioittavasti. Tunteiden käsittelylle annetaan oma aikansa. Sovittelija ei ratkaise, vaan ratkaisun avaimet ovat työyhteisöllä. Asiat korjaantuvat vain osallisten oman aktiivisuuden ja vastuunoton kautta.
Millainen on hyvä sovittelija?
Työyhteisösovittelu vaatii myös sovittelijalta tiettyjä ominaisuuksia, ja pohdinkin itsekseni niitä sekä niiden merkitystä sovitteluprosessin onnistumisessa. Sitä kuinka tärkeää on luoda empaattinen, turvallinen ja luottamuksellinen ilmapiiri, jossa puhuminen ulkopuoliselle henkilölle on helppoa. Sovittelijan on vastaanotettava kaikki hänelle kerrottu syyttämättä ja tulkitsematta ja ratkaisukeskeisen keskustelun avulla autettava koko työyhteisö ottamaan vastuun konfliktin ratkaisusta.
Prosessi toimii
Fiiliskierroksen jälkeen työyhteisön jäsenet kertovat mistä heidän näkemyksensä mukaan konfliktissa on kysymys. Ratkaisutoiveita otetaan jo melko pian esille. Keskustelun kuluessa käy ilmi, että osaan työyhteisön vuorovaikutusongelmista oli etsitty jo omatoimisesti ratkaisuja ja asiat oli keskusteltu selviksi niiden henkilöiden kesken, joita ne koskivat. Näihin asioihin ei työyhteisön jäsenillä ollut tarvetta enää palata.
Halu ja rohkeus vuorovaikutusongelmien ratkaisuun oli konkretisoitunut jo työyhteisöprosessin infotilaisuuden jälkeen ja vahvistunut edelleen yksilötapaamisten seurauksena. Työyhteisön jäsenet olivat jo ymmärtäneet oman toiminnan merkityksen konfliktin ratkaisussa. Vaikka tiesin, että edessä on vielä pitkä päivä työyhteisön konfliktin sovittelussa, ajatukseni TySo työyhteisösovitteluprosessin toimivuudesta antoi minulle lisäenergiaa päivään.