Jos haluat muutosta, puhu, kuuntele ja osallistu!

Työyhteisösovittelussa -kuten kaikessa sovittelussa – tärkeintä on rehellisen ja avoimen vuorovaikutusilmapiirin synnyttäminen. Jotta puhuttaisiin ajatuksista, tunteista ja tarpeista käytännön pikkuseikkojen sijaan. Kun vuorovaikutus on rakentavaa ja avointa, ei vuorolistoista tai kahvinkeitosta synny arjessa ongelmaa.

Konfliktin syy on syvemmällä kuin huonosti tiskattu kahvikuppi

Konfliktit ilmenevät usein asioina, jotka ulkopuolisten mielestä eivät ole lainkaan ongelmallisia. ”Eivätkö nuokin nyt voisi vain sopia keskenään…” Kokenut sovittelija näkee asioiden taakse ja oivaltaa, että olemme perusasioiden äärellä; miksi täällä yhteisössä todellisuudessa riidellään? On monelle helppo ja sopiva ratkaisu valita huonosti tiskattu kahvikuppi syypääksi riitaan, jonka perimmäiset syyt liittyvät eriarvoisuuden kokemukseen, kunnioituksen ja oikeudenmukaisuuden puutteeseen, puhumattomuuteen ja moniin inhimillisiin tunteisiin. Kuka niistä uskaltaisi puhua?

Työelämän roolissa on ihminen

Työelämän rooli on ammatillinen. Rooliodotuksista huolimatta kaikki työssäkäyvät ovat ihmisiä, inhimillisine tunteineen ja tarpeineen. Tämä luo ristiriidan konfliktitilanteissa, joissa työntekijöiden on vaikeaa asettua rooliin joka täyttäisi kaikkien odotukset. Mitä voi tehdä silloin, jos pettymyksen ja kiukun tunteet itkettävät, mutta työyhteisö odottaa kylmähermoista, ammatillista toimintaa? Ammattitaitoinen sovittelija tunnistaa tämän ristiriidan. Tilanteesta ei päästä eteenpäin ilman rehellisyyttä: kun itkettää, niin itketään. Kun suututtaa, se kerrotaan. Tunne ei vähennä kenenkään kompetenssia työntekijänä tai esimiehenä, päinvastoin. Yhteisesti jaetuista tapahtumista ja tilanteista puhuminen on kuitenkin tarpeen. Palkitsevinta on, jos keskustelussa päästään sille tasolle, jolla osapuolet voivat vapautuneesti kertoa toisilleen ajatuksiaan, tarpeitaan ja tunteitaan. Näin toimien on mahdollista päästä keskustelemaan niistä asioista, jotka todellisuudessa konflikteja aiheuttavat ja ylläpitävät.

Jokaisen mielipide on tärkeä

Korjaavan keskustelun perusteet tulee olla sovittelijalla hallussa. Niitä soveltamalla osapuolten on mahdollista myös antaa ja vastaanottaa palautetta rakentavalla tavalla. Sovitteluprosessissa jokainen on samanarvoinen ja jokaisen mielipide on tärkeä. Vaikka puheenvuorot eivät jakautuisikaan tasaisesti on keskeistä, että kaikilla osapuolilla on tunne kuulluksi tulemisesta. Tämän dynamiikan huomioiminen on yksi ammattimaisen sovittelijan ydintaidoista.

Kun kohtaamien jää väliin, syntyy tulkintoja

Työssäni sovittelijana olen huomannut, että ihmistenvälisissä konflikteissa on keskenään paljon samankaltaisuuksia. Toki kiire, kuormitus, organisaatiomuutokset, yt-prosessit ja monet muut työelämän murrokseen liittyvät tekijät lisäävät konfliktiherkkyyttä. Työntekijöillä ei enää aidosti ole aikaa kommunikoida keskenään, ja tehokkuusajattelun mukaisesti kaikki kullanarvoinen pullakahvittelu pyritään karsimaan minimiin. Vuorovaikutuksen näkökulmasta tämä on myrkyllistä, ja monet sosiaalisilta taidoiltaan lahjakkaatkin ihmiset ajautuvat tilanteisiin, joissa vuorovaikutusta ei kertakaikkiaan ole riittävästi. Syntyy tulkintoja ja väärinymmärryksiä, joita ei osata eikä riittävän ajoissa oteta puheeksi. Tällaisista viattomista arkipäivän tilanteista saattaa kehittyä pitkän ajan kuluessa isokin konflikti, jonka alkulähdettä kukaan ei enää lopulta osaa nimetä, mutta jonka vaikutuksista koko työyhteisö kärsii.

Tosielämässä vuorovaikutusta opetellaan jatkuvasti

Ihannemaailmassa ihmiset sanoisivat suoraan asiansa, kauniisti, tehokkaasti ja vailla väärintulkittavaa taustasävyä. Tosielämässä näin ei kuitenkaan tapahdu. Vuorovaikutuksen opettelu on jatkuvaa työtä, prosessi, joka ei koskaan tule päätökseensä. Sovittelijakin joutuu konfliktitilanteisiin omassa elämässään, kuten kaikki ihmiset joskus. Jos työelämässä haluaa pärjätä ja toimia positiivista vuorovaikutusta tukevalla tavalla, on hyvä ottaa asiansa puheeksi suoraan, asiallisesti ja vain niiden henkilöiden kesken, joita asia koskee. Näin toimien pääsee jo pitkälle!

Tällaisia pohti Väisäsen Harri ja ajatuksia kirjoitti ylös, täysin yksimielisesti Harrin kanssa, Vuorisen Hanna.

Harri Väisänen ja Hanna Vuorinen